"Vallatkaa taivas!"
Hän huusi väelle edessään. Huusi hän väelle joka on tuomittu kuolemaan omien rikostensa vuoksi. Tänään, he jotka seisovat hänen edessään, ovat marssimassa mahdottomaan taistuluun. Miksi? Taisteluun joka ei johda mihinkään. Kenelläkään heistä ei ole mitään menettävää. Voitto toisi kumminkin sen heille takaisin. Loputtomat varat. Täydellinen vapaus. Anteeksi anto. Kaikki he valitsevat miekan, repivät sen maasta, miekkojen merestä. Miekkojen hautuumaalta, pyhältä maalta niille jotka uskovat. Aseen nostaessaan, se on heidän ensimmäinen askeleensa vastaan Jumalaa, taisteluun joka johtaisi taivaan upeille porteille.
"Aseisiin! Tänään, taivas ei meitä estä!"
Sanat jotka saavat jokaisen paikalla olevan lainsuojattoman tässä rikollisten armeijassa nostamaan aseensa ilmaan, merkisi sille että he tulevat perässä. Johda meitä, ole keihäämme kärki. Tanner tärisee heidän jalkosensa alla, raivoisat sota huudot kaikuvat usvaisessa solassa. He antavat kaikkensa yhdelle miehelle, kuka tulee johtamaan heidät joko taivaaseen tai helvettiin. 900 vuotta sitten tällä pyhällä maalla taisteltiin sen rauhan puolesta. Tänään se päättyy joko voittoon ja ihmisyyden vapauteen tai täydelliseen taivaan vallan alle alistumiseen.
"Anna anteeksi kotimaani, mistä olen tullut, miksi olen tuleva. Anteeksi rakkainpain."
Olivat ne viimeiset sanat oman maailmamme ihmisenä. Nyt hän on oleva kirkkaana loistava toivo vapaudesta, voiton tuoja. Kaikki paikalla olevat rikolliset lähtevät seuraamaan tätä miestä, kohti taivaan upeita portteja. Jokainen askel vasten taivasta polttaa joukon kehoja, mieltä mutta nähdessään kuinka rohkea, hullu johtajansa juoksee vain eteenpäin, antaa se joukolle rikollisia voimaa ja rohkeutta jatkaa. Jälkeen kivun tien, tulee taistelu kuolemaan saakka. Toivon Maan Kuninkaallinen armeija marssii vastaan mäkeä kipuavaa rikollis laumaa. Täysissä varustuksissaan, käskettynä pysäyttämään, tappamaan ja päättäämään anteeksiannon, taivasta vastaan käyvien. Kaksi joukkoa käy vastakkain, ensimmäiset armeijan varpaista hampaisiin varustautuneet koulutetut sotilaat repeytyvät kappaleiksi. Mitkään panssarit tai kehon lihapitoisuudet eivät estä rikollisten joukon nousua ohuella solalla kohti taivaan upeita portteja. Kaksi armeijaa on vastakkain, mutta rikolliset jatkavat voitokkaana kohti päämääräänsä. Kuninkaallinen armeija joutuu perääntymään yhtenään, kokoajan lähemmäksi viimeistä rintamaa ennen taivasta. Kuninkaallinen armeija koostuu kymmenistä tuhansista, täysin aseistetuista ja puetuista ammatti sotilaista, maailman parhaista. Koulutettu tälläisiin tilanteisiin ennalta. Silti he ovat häviöllä. Rikolliset lyövät maahan satoja heistä, kärjessä johtaja tuhansia heistä. Vielä enemmän oman maata raapivan miekkansa päästessä huotrastaan. Kukaan ei enään voi laskea kuolleita, kaikki hänen takanaan voi nähdä verivirran jaloissaan, ruumiinpalaset ympärillään. Ympärillään, yllään niiden lentäessä meikan terästä taakse. Osa rikollisita pelkää, se saa juoksemaan heitä kivun tietä pitkin säälittävään kuolemaansa. Veri vana seuraa säälittäviä, miekkojen merelle.
Ei mene enään aikaakaan kun Kuninkaallinen armeija tulee loppuunsa. Kaikki heistä ja tasan puolet rikollisista makaa kuolleina maassa. Elossa olevat huutavat ja raivoavat, ilman tunteita kaatuneille. Johtaja ei anna edes katsetta kaatuneille, hänen katseensa näkee vain valon aivan taivaan lopussa.
"Eteenpäin! Taivaan porteista!"
Kaikki eloonjääneistä ovat haavoilla, veren tahrimia. Jopa heidän suuri johtajansa on vahingoittunut, ei hän välitä siitä. Hän nostaa miekkaansa, merkiksi että he ovat miltein perillä. Hän lähtee kävelystä juoksemaan kohti upeita portteja. Ainoana vaihtoehtonaan, rikollisten armeija seuraa häntä sokeana. Kuninkaallinen armeija oli vain esipuolustus joukot, taivaan porteille. Sen ollessa nyt vailla puolustusta, suuri johtaja iskee maahan ne upeat, suuret portit. Vuoret porttin muurien päissä menevät alas mukana, sen verran taivaan portit vaativat voimaa. Maa tärisee ja kaukana vuorien sortuessa, raivoisa rikollis joukko huutaa voittoa sitä katsoessaan. Johtaja tippuu polvilleen, tässä kohtaa rikolliset tulevat mukaan, miksi he ovat mukana tässä mahdottomassa sodassa. Osa rikollisista suuren idean johtajansa surmaamisesta nyt. Valtavan portin viimein osuessa sisämaan pintaan, maa tärähtää ja osa rikollisista kaatuu maahan. Mutta nousee nähdäkseen miksi he ajatukset surmaamisesta muuttuvat paremman elämän edessä mitättömäksi. Ihmisyyden loputtoman ahneuden omaisuudesta, kuuluisuudesta ja vapaudesta saa kaikki käymään johtajansa eteen, vastaan uutta uhkaa taivaan omasta armeijasta, enkeleiden armeijasta. He puolustavat ahneuttaan. Joukko ihmisiä käy vastaan enkeleiden armeijaa joka kävelee esiin portin lennättämän sakean pölyn ja huutojen keskeltä. Lainsuojattomat, rikoksista tuomitut vain haistattelevat, pilkkaavat taivaan viimeistä puolustus joukkoa. Eivät osoita mitään kunnioitusta heille. He ovat armeija suoraan taivaan Jumalan alla, Jumalan itse.
"Lyökää heidät maahan! Menkää! Vallatkaa taivas!"
Mies polvillaan, rintakehäänsä puristaessa huutaa, iskee nyrkkinsä maahan. Maa rikollisten hyökkäyksen taivasta vastaan jyrähtelee, kaksi armeijaa jälleen kohtaa, valtaisan portin päällä viimein. Miekkojen ja aseiden agressiivinen kohtaaminen aloittaa taistelun taivaan valloittamisesta. Rikolliset ovat vahvoja tarpeeksi tappaamaan ja tappamaan, mutta kukaan ei heistä selviä. Kaikki heistä kuolevat Jumalan vartioiden käsissä. Kourallinen rikollisia elää vielä kuolemansa jälkeen, mutta vain menettäekseen ruumiinosia ja verta enkeli olentojen leikkiessä heikolla ihmisyydellä. Pieni joukko noita, taivaan vartioita kävelee lähemmäksi miestä ainoaa elossa, joka polvillaan on ilman elettä. Tulleet näyttävät kuin olisivat itse Jumalan valikoimia johtajia, muun armeijan joukossa. Joukko puolittuu, käy ympärille polvillaan olevan. Korkein, loistelijain heistä käy keskeltä miehen luokse, laskee kämmenensä pian kuolevan miehen päänpäälle sekä rukoilee tämän puolesta ainoaa oikeaa Jumalaa. Pelastusta.
"Pelasta itsesi."
Nuo sanat maassa polvillaan olevan pysäyttivät koko tilanteen, kaikki häntä ympäröineet enkeli vartiat kuolevat hetkessä, yhdellä miekan iskulla, pyörähtävällä liikkeellä. Miekan käydessä vastaan korkeinta, loistelijainta heistä, se murtuu palasiksi vasten olennon haarniskaista ihoa. Tuottaen kipua osuessaan, korkein enkeleistä huutaa ihmiskorvalle sopimatonta, ennenkuin repeää keskeltä halki, poikki ja palasina maahan. Huuto sopimaton oli käsky muulle enkeli joukolle, kuolleita kiusaaville. He hyökkäävät kohti pyhäinhäpäisiää, jättäen jo kuolleet rauhaan, hitaasti poistumaan tästä elämästä, viimeisestä oikeasta. He hyökkäävät vasten miestä, joka ei ole vielä täysin palautunut porttien kaadosta. Mutta hän ei siitäkään välitä. Hän ei välitä palautumisesta ollenkaan enään, vaan avaa kämmenensä, syyntää kädet leveälleen sivuille huutaen sanat, viimeiset jotka nuo olennot tulevat kuulemaan.
Sanat jotka eivät ole ketään varten. Ensimmäinen enkeli lähtevän lyönnin tieltä räjähtää palasiksi ilmaan, toinen osuu sen tielle ja katoaa iäksi. Toisella lyönnillä, oikealla lyödessään ei jää jäljelle paljosta paljoa. Aina porttien sortuville muurille saakka, verijana keskellä enkeli joukkoa saa heidät raivonaisen hyökkäämisen partaalle. Pelkoa he alkavat ihmisenlailla tuntea. Enkelimäiset olennot perääntyvät, muodostavat täydellisen hyökkäys kuvion sekunnissa ja tulevat taas vastaan yhtä miestä. Mikään ei auta, ilman sääliä he vain kuolevat. Lähellä toista kuolemaansa olevat rikolliset voivat seurata kuinka heidän ainoa toivonsa muuttuu kuolemaksi, veri sumuksi kaiken enkeli armeijan keskellä. Lyhyen taistelun jälkeen viimeinen nyt hirviömäinen itsensä oleva enkeli olento pääsee manalanrajalle. Kaikki Jumalan vartiat ovat maassa, viimeisesä levossa. Veret mies lennättää käsistään sivuilleen. Hänen oikea kätensä on revitty auki, metallinen ranka ja koneisto kiiltää auringon valossa punaisen seassa. Hän vuotaa kuin pistetty sika. Se ei estä häntä kävelemästä eteenpäin. Maakaavat ja kuolevat rikolliset voivat katsoa hahmon heidän johtajastaan katoavan valoa päin. Suurinosa heistä vain kuolee tuon nähtyään, osa haluaa elää. Heistäkään ei jää kuin yksi. Vain yksi selvisi hyökkäyksestä taivaaseen. Se yksi ei ole Jumala. Ei toivo. Vain rikollinen.
"Tapa Jumala. Naurettavaa."
Jälkeen hyökkäyksen taivaaseen, Toivon Maalla yksi vuosi kuluu. Ei hän löytänyt rakastaan. Ei jälkeäkään, ei mitään rakkaasta. Hän kävelee alas taivaasta, veristä tietä. Punaisen värinen tie johtaa miekkojen merelle. Hän hautaa murtuneen miekkansa muiden joukkoon. Mieli käy tyhjänä, hänellä ei ole tahtoa enää elää. Hänellä ei ole mitään. Joten hän käveli pois.
Se verinen tie ja Toivon Maa tunnetaan nykypäivänä Valtioiden Valtiona; Toivon Maan Punainen Tie. Missä on rikollinen?
Kirjan kaksi/kaksi ja kolmen väliin sijoittuva historiaa kertaava, Hyökkäys Taivaaseen -kertomus. Kuinka langennut Yhdeksäs Toivo vaimoaan lähti taivaasta hakemaan.
